perjantai 16. elokuuta 2013

Health tip!




Vihreä tee

Yleensä aloitan aamuni juomalla vihreää teetä. Vihreästä teestä kerrotaan, että jos sitä juo kuusi kupillista päivässä niin keho voi polttaa energiaa jopa 40 prosenttia nopeammin. Syynä tähän on flavonoidien ja kofeiinin yhdistelmä. Vihreä tee sisältää paljon antioksidantteja, joiden uskotaan vaikuttavan ruokahalua säätelevään leptiini-hormoniin. Ei ole väliä juotko teesi kuumana vai kylmänä.

Kaneli

Lisää teelusikallinen kanelia päivittäin esimerkiksi jogurtin tai teen sekaan. Kaneli tehostaa elimistön kykyä ottaa sokeria verestä hyötykäyttöön, jolloin liika sokeri ei kerry vyötärölle rasvana. ;) Paitsi että se alentaa verensokeria, niin voi myös hidastaa vatsan tyhjenemistä. Toisin sanoen tunnet olosi kylläiseksi pidempään aterian jälkeen.

Omena

Omena on hedelmistä parhain nälänhillitsijä. Se tuottaa sulaessaan GLP-1 –hormonia, jonka aivoille lähettämä signaali väittää, että olet jo kylläinen. Eräs yhdysvaltalaistutkimus osoitti, että ihminen syö keskimäärin 15 kaloria vähemmän aterialla, kun sitä ennen syö omenan.

* Kuvassa ei ole kaikki mitä söin aamiaisella. Söin toisen samanlaisen kulhollisen mysliä ja jogurttia, sekä pari palaa tummaa suklaata. ;)

- Millie

4 kommenttia:

  1. En meinannut tunnistaa sua... Oot pudottanut painoa ihan törkeen paljon. Onko sulla syömishäiriö?:/ Oot kyllä kaunis ja toivon että voit hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Oon laihtunut puolentoista vuoden sisään melkein 40 kg, eikä mulla ole mielessä enää muutakuin kiinteyttäminen, lihasten kasvattaminen ja tietenkin terveiden elintapojen noudattaminen. Enkä sairasta syömishäiriötä, vaan ihailen terveitä ja liikunnallisia ihmisiä. :)

      Poista