Vihdoin täällä taas!

 

Anteeksi pitkä hiljaisuus täällä blogin puolella. Mulla on ollut ihan hirveästi hommaa parin kuukauden sisään. Olen muuttanut poikaystäväni kanssa yhteen, pakannut ja purkanut muuttokuorman, ravannut huonekaluliikkeissä, sisustanut asunnon mieleisekseni, käynyt koulua, treenannut ja sillä ainoalla jäljelle jäävällä ajallani nähnyt tietysti ystäviäni. Lisäksi saatiin vasta viikon sisällä tänne asunnollemme nettiyhteys, joten postausten tekeminen olisi ollut sitä ennen todella hankalaa, sillä olisin joutunut käymään niitä varten Tampereen toisella puolella perheeni luona. Mutta nyt tähän tulee vihdoin muutos ja mulla onkin monta ideaa tänne blogin puolelle rästissä, kuten vaikka kunnon postaus siitä Kreetan matkasta, josta esiintyy nyt muutama kuva tässäkin postauksessa. Oli muuten kaikenkaikkiaan onnistunut reissu! :)

Haluaisinkin avautua tänne muutamasta asiasta, mitä on elämässäni tapahtunut puolentoista vuoden sisään. Ja voinkin sanoo, että voin olla todella ylpeä itsestäni! Aloitin nimittäin laihduttamisen viime vuoden kevään loppupuolella ja olenkin laihtunut yllättävän nopeasti melkein 40 kg tämän vuoden kesän alkuun mennessä. En tiedä edes, mistä alun perin löysin niin hyvän motivaation ja lujan tahdon tälle kaikelle. Ehkä se tuli luonnostaan, koska olen kuitenkin valtaosan elämästäni ollut normaalipainoinen tai hoikka, niin ei ollut kovin vaikeaa kaivaa vanhoja elintapoja ja liikunnan iloa uudelleen esiin.



Toisaltaan olen kokenut myös alamäen. Nimittäin siinä vaiheessa kun olin saavuttanut kutakuinkin tavoitteeni painossa, niin aloin huomaamaan muutoksia kunnossani. Ensimmäinen kerta kun kunnolla aloin huomaan, että jokin on nyt vialla, oli kun juoksin kovaa kyytiä bussipysäkille. Tunsin nimittäin ihan hirveää pahoinvointia, pyörtymisen tunnetta ja sydän löi oudon raskaasti. En kuitenkaan siinä vaiheessa vielä tajunnut hakeutua asiasta lääkäriin.




Eräänä aamuna kuitenkin heräsin vastaavanlaisiin, mutta paljon pahempiin oireisiin. Olo oli tosi outo ja uupunut. Aloin keittämään puuroa, kunnes huomasin että näkökin oli vähän normaalia sumeampi. Kaadoin puuron lautaselle ja aloitin sen syömisen, kunnes tuli ihan hirveän vastenmielinen olo. En vain saanut sitä alas, kerta kaikkiaan. Nousin siis pöydästä ylös ja ajattelin huilata hetken ja syödä sen jälkeen aamupalan loppuun. Tunsinkin sen jälkeen, että polvet eivät enää tuntuneet kantavan kunnolla ja olo tuntui tosi raskaalta ja väsyneeltä. Menin takaisin sänkyyn, kunnes tunsin hirveää pistosta rintakehässäni ja sydän hakkasi taas normaalia enemmän. Tunsin pahoinvointia ja sumenemista silmissäni. En enää osannut ajatella selkeästi, niin että olisin heti tajunnut soittaa hätänumeroon, vaan soitinkin hyvälle ystävälleni ja kerroin tilanteen.



Onneksi ystäväni tajusi tilanteen vakavuuden ja käski soittaa hätänumeroon. Siinä vaiheessa olin jo ihan ulapalla kaikesta ja en muista kunnolla mitä selitin hätäkeskukselle. Ambulanssi kuitenkin tuli nopeaa ja juuri ja juuri pystyin itse kävelemään ambulanssiin sisään ja sieltä ulos sairaalaan, kunnes lysähdin ensimmäiselle penkille minkä näin. Mut haettiin pyörätuolilla vuodeosastolle, koska en jaksanut enää kävellä. Jouduin tiputukseen vuorokaudeksi ja multa otettiin muutamaan otteeseen verenpaine ja sydänfilmi joista selvisi, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. Tulos oli, että mulla on aivan liian alhainen verenpaine ja sydän lyö epätahtiin, raskaasti, sekä liian hitaasti.



Tää mun vaiva on yhä edelleen tutkinnan alla, mutta en oo halunnut lannistua siitä, vaikka en aina salilla treenatessani jotain suoritusta pysty vetämään siihen asti, kun oon taas jonain toisena kertana pystynyt. Oon kuitenkin pystynyt jatkamaan tavoitettani kroppani suhteen, tosin en enää laihdutuksen puolella, vaan lihaskunnon. Olenkin saanut kiinteytettyä ihan huimasti ja lihakseni ovat kasvaneet hyvää vauhtia. Etenkin aamuisin ennen syöntiä ja juontia vatsalihasten rajat piirtyvät esiin ja tuntuvat hyvin kädellä paineltaessa! Ehkä ne piirtyy esiin vielä paremmin ensi kesään mennessä, haha. Sitä odottaessa!



Mutta mikä parasta, niin oon tutustunut vuoden sisällä aivan ihaniin ihmisiin ja saanut ihan hirveästi itseluottamusta lisää! Eräs ystäväni onkin sanonut, kuinka mun seurassa tulee heti niin energinen ja pirteä olo. Puhkun ihan uudenlaista iloa elämään, kokoajan on jotain kivaa vireillä. Harvoin enää onkaan sellaista tunnetta, että olisi tylsää, eikä keksisi mitään tekemistä. Voisinkin sanoa, että tää nainen on heittänyt tekosyyt elämästään pois aikapäiviä sitten!



 Pahoittelen vielä, etteivät kuvat liity nyt millään tapaa tähän postauksen aiheeseen!